lauantai 9. marraskuuta 2013

Paluu juoksemisen pariin... mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtumaan

Edellisestä kirjoituksestani onkin vierähtänyt jo tovi, silloin kertoilin 29.9. juoksemastani Pääkaupunkijuoksusta ja sen jälkeisistä fiiliksistä. Olin henkisesti totaalisen uupunut ja tarvitsin kunnon tauon. En ole seurannut juoksemista käsitteleviä blogeja enkä Facebookin juoksuaiheisia keskustelupalstoja. Nyt tuntuu siltä, että fiilis on taas korkealla eikä päätä purista liikaa.

7.-9.10. istuin opiskelemassa ITIL Foundation -kursseilla, jonka päätteeksi suoritin ITIL Foundation 2011 -sertifikaatin pistein 38/40.

18.-20.10. vietin kalastelemassa tutun porukan kanssa Lokalahdella. Keliolosuhteet olivat aika haastavat kovan tuulen takia etenkin kun käytössämme oli pelkästään soutuveneet. Saaliskaan ei paras mahdollinen ollut, mutta jonkun verran kuitenkin haukia kertyi syötäväksi asti. Tulihan siinä sitten "paranneltua" maailmaa, saunottiin, pelattiin korttia (marjapussia), nautittiin olutta ja syötiin makkaraa. Aika rentouttava viikonloppu.

Edellisen kirjoitukseni jälkeen onkin ehtinyt tapahtua kaikenlaista sekä suunniteltua että vähän suunnittelematontakin. Kävin muutaman lenkinkin juoksemassa ennen kuin menin suunniteltuun nenän väliseinän korjausleikkaukseen Meilahteen 24.10. Leikkauksessa korjattiin nenän väliseinän luustossa oleva 8 mm reikä ottamalla siihen faskiapaikka pään sivulta oikean korvan takaa. Leikkaus onnistuikin hyvin ja pääsin heti seuraavana päivänä kotiin toipumaan. Sairaslomaa ja urheilukieltoa määrättiin kaksi viikkoa. Pientä hallitun oloista verenvuotoa nenästä tuli muutaman päivän ajan kunnes maanantai-iltana 28.10. tuntui siltä, että verta valuu nieluun ja jouduin nieleskelemään sitä ajoittain. No se vaikutti kuitenkin rauhoittuvan nukkumaan mennessä ja sain nukuttua ihan hyvin (niin hyvin kun nyt selällään nenä tukossa pystyy nukkumaan). Tiistaina vuoto kuitenkin taas tuntui voimakkaampana, lopulta verta tuli sekä nenästä ulos että nieluun sen verran paljon ja pitkään (useita tunteja) etten saanut sitä millään talttumaan vaikka käytin ohjeiden mukaisesti mm. useita jääpaloja kitalaessa sulamassa. Lopulta oli pakko yhden maissa antaa periksi ja soittaa sairaalaan osastolle ja kysyä neuvoja, sieltä komennettiin lähtemään heti päivystykseen.

Soitin taksin, joka onnekseni otti minut kyytiin verenvuodosta huolimatta (kaikki taksit eivät kuulemma ota verta vuotavia kyytiläisiä) ja pääsin Meilahteen päivystykseen joskus puoli kahden maissa päivällä. Päivystyksessä toimittiin ripeästi ja pääsin melkein heti hoidettavaksi, heillä oli jo paperinikin odottamassa tuloani eli tilanne oli tiedossa. Sain ensimmäiseksi suojaessun eteeni etten tahri vaatteitani verellä. Sen jälkeen pistettiin tiputus kuntoon ja mitattiin verenpaine, joka olikin pudonnut jo aika alhaiseksi. Yläpaine oli enää alle sadan. Lääkäri poisti nenässäni leikkauksen jäljiltä olevat suojalevyt ja yritti imeä veren pois, jotta näkisi missä vuotokohta on. Aika pitkään sai kaveri tehdä töitä ennen kuin se löytyi, mutta löytyihän se kuitenkin. Ilmeisesti vuoto oli varsinaisen leikkauskohdan takana tehdyssä laseraatiossa. Täältä sitten poltettiin kolmeen kertaan ja sen avulla vuoto saatiin tyrehdytettyä. Melkein heti polton jälkeen aloin yökkäilemään ja lopulta nielusta saatiin pois käsin repimällä ja imua hyväksi käyttäen lääkärin epikriisiin kirjoittamia sanoja lainaten "valtava nyrkin kokoinen verihyytymä". Perään vielä oksensin veristä massaa kurkustani. Tämän jälkeen meinasi taju mennä, olin ihan tajunnan rajamailla, mutta pysyin kuitenkin lopulta tajuissani. Lopulta lääkäri vielä kiinnitti uudet suojalevyt nenään ja passitti osastolle seurantaan vuorokauden ajaksi.

Niin siinä sitten toimitettiin jätkä pyörätuolissa tutulle osastolle. Oli muuten ensimmäinen kerta kun istuin pyörätuolissa. Tipan kautta sain nesteytystä, antibiootteja ja kipulääkkeitä enemmän kuin tarpeeksi. Ruokaa tai juomaa en saanut ennen kuin seuraavana päivän puolilta päivin. Keskiviikkona lääkäri tarkisti, että kaikki on hyvin ja kuulin samalla, että hemoglobiini oli ollut 116 eli aika alas oli sekin jo painunut. Onneksi kaikki meni tällä kertaa lopulta hyvin ja pääsin keskiviikkona neljän maissa vaimoni tukemana takaisin kotiin.

Maanantaina 4.11. kävin uudelleen tarkastuksessa ja samalla otettiin nenästä suojalevyt lopullisesti pois. Kaikki näytti lääkärin mukaan siistiltä ja hengityskin sujui nyt taas lähes parin viikon jälkeen normaalilta kun sai nenänkin kautta henkeä. Aloitin maanantain myös kahden viikon rautakuurin, jotta hemoglobiini palaisi vähän nopeammin normaaleihin lukemiin. Töihin palasin alkuperäisen suunnitelman mukaan torstaina 7.11. ja samana iltana kävin kokeilemassa juoksemista. Olipa kyllä vaikeaa... tein 4,5 kilometrin lenkin ja saavuin puolikuolleena kotiin. Keskisyke oli 154, maksimi 171 ja vauhti sellainen 5.25/km. Tarkoitus oli alun perin juosta 6,5 km, mutta kun ei kyennyt niin oli pakko palata oikotietä kotiin. Eilen perjantaina pystyin sitten juoksemaan tuon 6,5 km ja se tuntui sentään ihan aavistuksen helpommalta juoksulta kuin edellinen. Hapenottokyky on varmasti heikentynyt huomattavasti tuon verenvuotoepisodin takia, mutta eiköhän tästä vielä nousta.

Laskeskelin tuossa, että veteraanien SM-halleihin on aikaa tarkalleen 12 viikkoa ja vauhtia pitäisi saada kiristettyä 3.000 metriä silmällä pitäen 2 minuuttia/km eli 120 sekuntia... tarkoittaa käytännössä sellaista 10 sekuntia/viikko. Siinä sitä onkin tavoitetta ja haastetta tuleviin viikkoihin.